Kartta - Kikkeri (Kikerino)

Kikkeri (Kikerino)
Kikkeri on maalaiskunta, sen keskustaajama sekä erillinen kyläryhmä Leningradin alueen Volossovan piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Inkerin ylängöllä seitsemän kilometriä Volossovasta koilliseen. Taajamassa on 2 100, Kikkerin sovhoosin asutuksessa 127, Suuren-Kikkerin kylässä 37 ja Pienessä-Kikkerissä 31 sekä koko kunnassa 2 400 asukasta (vuonna 2011).

Kikkerin kunnan pinta-ala on 51,54 neliökilometriä. Se rajoittuu pohjoisessa Volossovan piirin Kupanitsan, lännessä Volossovan ja etelässä Kalttinan kuntiin sekä idässä Hatsinan piiriin. Pinta-alasta 44,5 % on metsää, 39,0 % maatalousmaata ja 13,1 % asuinaluetta.

Suurin osa kunnasta kuuluu pinnanmuodostukseltaan tasaiseen Inkerin ylänköön. Alueella ei ole jokia tai järviä. Seudulla on paljon karsti-ilmiöitä. Hyötykaivannaisiin kuuluu dolomiitti.

Keskustaajaman lisäksi kuntaan kuuluvat Kikkerin sovhoosin ja 81. kilometrin asutukset sekä kuusi kylää: Lipakora (ven. Lipovaja Gora), Orponja (Arbonje), Orponjan moisio (Myza Arbonje), Pieni-Kikkeri (Maloje Kikerino), Rokovitsa (Rogovitsy) ja Suuri-Kikkeri (Bolšoje Kikerino). Kunnan alueella sijaitsee kuusi puutarhapalsta-aluetta. Kesäasukkaiden määräksi arvioidaan lähes 2 000 henkeä.

 
Kartta - Kikkeri (Kikerino)
Kartta
Google Earth - Kartta - Kikkeri
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Kikkeri
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Kikkeri
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Kikkeri
OpenStreetMap
Kartta - Kikkeri - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Kikkeri - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Kikkeri - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Kikkeri - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Kikkeri - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Kikkeri - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Kikkeri - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Kikkeri - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Kikkeri - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Kikkeri - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Venäjä
Venäjän lippu
Venäjä, viralliselta nimeltään Venäjän federaatio , on liittovaltio, joka sijaitsee Itä-Euroopassa ja Pohjois-Aasiassa. Maan pääkaupunki on Euroopan puolella sijaitseva Moskova. Nykyinen Venäjän federaatio perustettiin vuonna 1991 Neuvostoliiton hajottua.

Venäjän federaatio on vuoden 1993 perustuslain mukaan puolipresidentiaalinen tasavalta. Se on liittovaltio, joka koostuu 83 liittovaltiosubjektista. Venäjän rajanaapureita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia ja Pohjois-Korea. Lisäksi muun muassa Ruotsiin, Saksaan, Turkkiin, Japaniin, Etelä-Koreaan ja Yhdysvaltojen Alaskaan on vain vähän merimatkaa.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
RUB Venäjän rupla (Russian ruble) ₽ 2
ISO Kieli
KV Komin kieli (Komi language)
TT Tataarin kieli (Tatar language)
CE Tšetšeenin kieli (Chechen language)
CV Tšuvassin kieli (Chuvash language)
RU Venäjän kieli (Russian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Azerbaidžan 
  •  Georgia 
  •  Kazakstan 
  •  Kiina 
  •  Korean demokraattinen kansantasavalta 
  •  Mongolia 
  •  Latvia 
  •  Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta 
  •  Norja 
  •  Puola 
  •  Suomi 
  •  Ukraina 
  •  Valko-Venäjä 
  •  Viro